keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Periaatteista.

Minulta on aina löytynyt valtavasti mielipiteitä sekä periaatteita ja nyt lapsen myötä varsinkin kasvatusperiaatteista on ollut paljon puhetta.

Uskon, että tulen olemaan tiukka vanhempi, mutta toivottavasti myös reilu. Maalaisjärjellä mennään, eikä kasvatusoppaita ole selailtu. Tuskin tuo neiti kovin kieroon voi kasvaa, kun oikeassa suhteessa saa tarpeeksi rajoja ja rakkautta.

Ajattelin kuitenkin kirjata nyt ylös ajatuksia aiheesta. (Täältä ne helposti sitten myös joku muu löytää, kun huomaa, ettei joku asia sitten mennytkään ihan niin ;) )

1. Pienten lasten kasvastus ja koiran koulutus ovat todella lähellä toisiaan
Johdonmukaisuus on se avainsana. Jos joku kielletään, se todella kielletään ja piste. Lapset (kuten koiratkin) oppivat vain toistojen kautta, niin hyvässä kuin pahassa. Säännöt ovat sääntöjä, eikä niistä neuvotella lasten (tai koirien) kanssa. Meidän huushollissa siis aikuiset määräävät. Olen myös ihan valmistautunut siihen, että jonain kauniina päivänä meidän neiti heittäytyy kaupan lattialle itkupotkuraivareissaan, eikä sillä varmasti tule olemaan neidin toivomaa lopputulosta.

2. Vanhempien yhdenmukainen linja
Tästä on puhuttu isimiehenkin kanssa paljon, on tärkeää, että vedetään yhtä köyttä. Omassa lapsuuden kodissa totuttiin siihen, että iskältä saatu vastaus oli yleensä "kysy äitiltä". Vähän vanhempina tietysti opittiin, että iskältä kannatti pyytää esimerkiksi lupaa johonkin, mihin melkein tiesi äidin sanovan ei. Sitten olikin vain nopeita liikkeitä, ennenkuin äiti sai tietää :D
Toivottavasti siis näin ei tule käymään meillä. Ja jos toinen on jotain kieltänyt, ei siihen saa toinen mennä lupaa antamaan.

3. Paljon hellyyttä
Joka päivä halaillaan ja pussaillaan, niin vanhemmat keskenään, kuin lapsiakin. Joo, tottakai on välillä niitä vähän vähemmän ruusuisia päiviä, kun mieluummin täräyttäisi toista kauhalla kuuppaan, kun pussailisi (ja tällä toki viittaan isimieheen, enkä meidän neitiin ;) ), mutta pääosin pyritään jakamaan paljon hellyyksiä. Yksi pieni halaus voi saada paljon aikaan <3

4. Rutiinit luovat turvallisuutta
Ihan jo pienestä pitäen meillä on tietyt päivärutiinit, joita noudatetaan. Kello kaulassa en kuitenkaan kulje, enkä jätä menoja väliin, rutiineista kyllä pystyy siltikin pitämään kiinni. Rutiineihin kuuluu myös nukkumaanmeno, ilman sen suurempaa numeroa tai tuntikausien nukuttamista.

5. Syödään tervellistä kotiruokaa perheen kesken
En ole itse tottunut käyttämään eineksiä, joten samalla linjalla jatketaan nyt lapsen kanssa. Neidin soseet (paitsi hedelmä sellaiset) olen myös pyrkinyt tekemään itse, matkoille voidaan kyllä ottaa purkkiversioitakin. Syödään siis terveellistä ja monipuolista kotiruokaa ja pyritään syömään perheen kesken porukalla. Välillä myös vähän isommalla porukalla, kun saadaan mukaan isovanhempia, siskoni ja muita läheisiä. Pidän siis perhettä kovin tärkeänä ja siitä on ollut myös suurta apua, kun mieheni on valitettavan paljon joutunut olemaan työreisussa.
Toivoisin, että meillä lapsetkin oppisi ennakkoluulottomasti maistamaan ja kokeilemaan uusia ja erilaisia ruokia.

6. Hyvät käytöstavat kunniaan
Tämän asian kanssa tulen varmasti olemaan tiukka. Pitää olla kohtelias, pyydetään anteeksi ja muistetaan myös kiittää. Julkisella paikoilla käyttäydytään nätisti, eikä riehuta ja rällätä päättömästi. Nämä on sellaisia asioita, jotka myös yleensä kantavat koko elämän. Kyllä esimerkiksi hyvin huomaa nuorista aikuisista tai teineistä, kenelle on kotona opetettu käytöstapoja ja ketkä sitten taas ovat niitä vapaankasvatuksen hedelmiä.

7. Ei pakoteta lasta yhteen muottiin
Vaikka on tietyt rajat ja säännöt, pitää myös antaa lapsen olla lapsi, ihan juuri sellaisena kuin on. Harrastusmahdollisuuksia tarjotaan, mutta mitään ei ole pakko tehdä väkisin. (Paitsi ainakin istua rattaissa agilitykentän reunalla ;) ) Eikä myöskään myöhemmin "pakoteta" tiettyyn kouluun tai tietylle alalle, vaan neiti saa ihan itse löytää sen oman polun mitä tallata.


Paljon jo tuli asiaa, mutta tästä aiheesta tulen varmasti vielä jatkamaan myöhemmin, kun siihen pääsee kokoajan konkreettisemmin tutustumaankin. Millaisia kasvatusperiaatteita teillä on?



6 kommenttia :

  1. Hyvältä kuulostaa! Ollaan aikalailla samoilla linjoilla! :)

    VastaaPoista
  2. Tuossa ykköskohdassa en olisi niin ehdoton. Näin kolmen lapsen kanssa olen oppinut, että lasten kanssa voi ja joskus pitääkin neuvotella. Joskus tulee liian nopeasti esim. väsyneenä sanottua EI..sen kummemmin harkitsematta...joskus hetken pohdittuaan huomaakin, että no joo..miksikäs ei. Lapsille voi kertoa, että äitikin tekee joskus virhevalintoja tai että harkitsin asiaa tarkemmin jne... Lapset osaa joskus hyvin perustella asiansa, kun vaan jaksaa heitä kuunnella. ja erityisesti isompien lapsien kanssa voi ja tulee neuvotella asioista. Meillä on myös koira, jonka kanssa ei neuvotella...se kun ei ymmärrä. Mutta lapset kyllä ymmärtää...yllättävän paljon=) Tietty johdonmukaisuus täytyy olla, mutta liika ehdottomuus ei johda mihinkään. Pitää antaa itsellekkin armoa olla erehtyväinen=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu ja varmasti tosiaan ainakin niiden vanhempien lasten kohdalla sitten eri juttu. Ja onhan se niin, että kun neiti tuosta kasvaa, niin tilanteiden mukaan eletään. Ei mikään ole kiveen hakattua :)

      Poista
  3. Aika samoilla linjoilla mennään täälläkin, mutta lisäisin vielä yhden asian, joka on itselleni tärkeä. Rajoja täytyy olla mutta niiden sisällä myös paljon vapautta. Kuten mainitsitki, lapset saavat olla lapsia ja he osaavat käyttäytä kun heille antaa siihen mahdollisuuden. Turha kieltäminen ja kontrollointi siis on vain vanhemmalle ja myös lapselle äärimmäisen raskasta. Kun lasta kohtelee kunnioittavasti( ajatuksella, että lapset ymmärtävät kyllä kun heille asia selitetään) , hän oppii myös käyttäytymään sen mukaan :) www.aideistaparahin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta :) Toivottavasti nämä kaikki periaattees pysyvät muistissa, kun neiti tuosta kasvaa. Tai uskon niiden kyllä tulevan ihan selkärangasta! ..tai ainakin toivon ;)

      Poista