torstai 30. tammikuuta 2014

Miksi blogi?

Ajatus blogin kirjoittamisesta kävi mielessä jo raskausaikana, mutta useammastakin syystä se jäi. Nyt kuitenkin päätin ottaa sitä kuuluisaa härkää sarvista ja laittaa näppiksen napsumaan.

Äitiys ja äidiksi tuleminen on asia, jonka varsin moni onnekas nainen pääsee elämänsä varrella kokemaan. Se voi kuitenkin herättää myös paljon kysymyksiä sekä pelkoja ja siinä taitaakin olla ne suurimmat syyt tälle blogille. Tahdon kirjoittaa elämästä ja arjesta tuoreen äidin näkökulmasta, ihan niistä tavallisista (ja silti niin ihmeellisistä) asioista.

Tahdon myös jakaa synnytyskertomukseni, koska liian paljon netistä löytyy erilaisia kauhukertomuksia ja piinallisia tarinoita synnytyksestä. Oma kokemukseni oli hieno ja ainutlaatuinen, kaikinpuolin. Koko tarinan kirjoittelen tänne jossain vaiheessa.

Päällimmäisenä toiveenani on, että saisin jaettua ainakin vähän hyvää mieltä!


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hymytyttö.

Voi kun sitä aina jaksaisi itsekin olla noin hyvällä tuulella! Ja kyllä se hyväntuulisuus tarttuukin, on aamulla vaikea olla huonolla tuulella, kun viereisestä sängystä kuuluu iloista juttelua ja heti katseiden kohdatessa neiti väläyttää mitä valloittavimman hymynsä <3

Ennen äitiyslomalle jäämistä jotenkin jännitin kotiin jäämistä ja tuntui hurjalta ajatella, että olisin ainakin reilu vuoden pois töistä. Kaikki kuitenkin sanoivat aina, että se aika menee nopeasti. Ja jo nyt, kun neiti on huimat 3,5kk, huomaan, että tuo sanonta pitää paikkansa! Aika on mennyt kuin siivillä ja tuntuu siltä, että aivan pian pitääkin jo palata normaali arkeen ja töihin, eikä saakaan kokoajan nauttia tuon pienen ihmisen hurjasta kehityksestä. Ja samalla, vaikka aika on mennyt nopeasti, tuntuu kuin tuo neiti olisi ollut meillä aina, enkä voisi kuvitellakaan enää muuta elämää!

Olen myös huomannut, että nykyään on todella vaikea kulkea lastenvaateosastojen ohitse pysähtymättä. Ja niinhän se kävi eilenkin, Kappahliin oli saapunut uusia Newbie tuotteita ja mukaan tarttui ihana haalari (hirmuisen kätevä, varsinkin tuollaisella helposti palelevalla neidillä..äitiinsä tullut) ja kevätmyssy!


Ihanaa elämää <3

maanantai 27. tammikuuta 2014

NAURU.

Voiko olla mitään yhtä ihanaa, kuin kuulla ensimmäistä kertaa oman lapsen nauravan ääneen? Epäilen :) Äidiksi tulemisen jälkeen käsite elämän pienistä ihmeistä on todella konkretisoitunut ja välillä sitä huomaa ajan lentäneen siivillä, vaikka omasta mielestään on vain hetken tuijotellut tuota ihanuutta!


Tässä blogissa on tarkoitus seurata meidän perhettä, ihan sitä tavallista arkea. Allekirjoittaneen matkaa äidiksi ja meidän ihanan touhutytön, ikää nyt 3kk, kasvua ja kehitystä. Treenataan synnytyksen ja raskauden jäljiltä kuntoon ja tehdään hyvää sekä terveellistä ruokaa!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla