torstai 5. kesäkuuta 2014

Osteopaatti.

Pakko tulla tänne vähän osteopatiaa mainostamaan! Ihan noin tietoiskuna, kuinka moni tietää, että esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa (varmasti muuallakin) osteopaatti katsoo aina läpi synnyttäneen äidin sekä vauvan, ennen kuin heitä päästetään kotiutumaan? Ja noissa maissa ei myöskään tunneta käsitettä koliikki..

Suomessa lääkärit ja neuvolan tädin hyvin hanakasti laittavat kaikenlaisen itkeskelyn ilman näkyvää syytä koliikin piikkiin. Usein kuitenkin saattaa olla kyse jostakin, joka olisi myös helppo hoitaa. Synnytys kuitenkin on rankka kokemus sekä äidille, että vauvalle ja ihan jo syntyminen pää vähän vinossa voi aiheuttaa jumin niskaan. Yhden kaverin vauvalla oli syntyessä murtunut solisluu, joka huomattiin vasta kuukausien kuluttua, äidin itse asiaa kysellessä. Osteopaatti siis osaa löytää vartalosta pienetkin virheasennot, jotka yleensä lääkäreiltä jää huomaamatta.

Miksi osteopatiasta ei sitten puhuta enempää? Lääkärit ainakin ilmeisesti vauvojen kohdalla vetoavat siihen, että tuollaiset 'virheasennot' kyllä korjaantuvat itsestään. Mikä voikin pitää paikkansa siinä kohtaa, kun lihaksisto kehittyy ja alkaa myös liikkuminen. Mutta jos sen kerran voi hoitaa jo ennen sitä ja säästää toisen monelta itkulta, niin miksi ihmeessä ei tehtäisi niin?

Jos siis oma vauva on itkuinen tai selvästi kipuilevan oloinen, niin suosittelen ehdottomasti käyntiä osteopaatilla ja/tai vyöhyketerapiassa! Itse kävin juuri muutama päivä sitten ja voin vain sanoa, että olisi pitänyt ehdottomasti mennä nopeammin raskauden/synnytyksen jälkeen, eli suosittelen myös kaikille äideille :) Olen myös täysin vakuuttunut, että ennen raskautta käydyillä vyöhyketerapiakäynneillä oli osuutta asiaan, kun tulinkin ihan salamannopeasti raskaaksi heti ehkäisyn lopettamisen jälkeen.

Ja vielä, jos Laura satut tätä lukemaan, niin kiitos, että alkujaan tästä osteopatia asiasta valaisit! :)

Niin ja se tärkein, kesä tuli takaisin! Kunhan vielä pysyisi.




4 kommenttia :

  1. Sulle olishaaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, koitan vastailla heti seuraavassa postauksessa! :)

      Poista
  2. Itse olen kerran käynyt osteopaatilla ja myös vyöhyketerapiassa - molemmat ovat olleet tosi rentouttavia! :)
    Aurinkoista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä! :) Niihin on myös helppo jäädä koukkuun :D
      Aurinkoista alkuviikkoa teillekin!

      Poista