maanantai 3. helmikuuta 2014

Terveisiä Espanjasta!

Ei, valitettavasti emme ole olleet matkalla Espanjanssa, mutta lauantaina saatiin isukki vihdoin työmatkalta kotiin. Vaikka yksin tottakai pärjäänkin, on se silti aina kurja sanoa heipat yhtään pidemmäksi aikaa. Ja sanoipa mies itsekin, ettei ole koskaan ollut yhtävaikeaa lähteä..ymmärrän kyllä hyvin, neiti kun kasvaa ja kehittyy niin hurjaa vauhtia, että jo viikon tai kahden poissaoloaikana voi tapahtua mitä vaan! :)

Meidät yllätettiin myös tuliaisilla! Neiti sai mitä suloisimman pehmo"ötökän" (vieläkin naurattaa katsoa sitä) ja ihanan Leviksen hupparitakin sekä t-paidan. Koiruuskin sai tuliaisia ja uusi lelu onkin saanut aika kyytiä siitä lähtien.




Eikä äitiäkään unohdettu ;)



On vielä pakko jakaa tämä kuva meidän pystytukasta! Päässä keikkuu tuollainen kesto-irokeesi, mikä ei edes pipon alla lyttäänny. Kylvyn jälkeen saattaa hetken pysyä matalana, mutta pian on taas pystyssä. Ehkä se vallan jää tuollaiseksi ;)



Meillä oli ajatuksissa aloitella soseita loppuviikosta ja todennäköisesti tehdään se porkkanalla, koska olen kuullut (ja näköjään myös uskonut) hurjia huhuja siitä, kuinka peruna on vetänyt mahan kovin kipeäksi. Oletteko huomanneet vastaavaa tai löytyykö ylipäätään hyviä vinkkejä soseiden aloitukseen?

2 kommenttia :

  1. Aloita parsakaalilla. Porkkana on niin makeaa maistuvaa että kannattaa ensin totuttaa vähemmän maukkaaseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sekin vielä :D ..varmasti kyllä ihan totta. Kaali kaupoille siis!

      Poista