perjantai 21. helmikuuta 2014

Tuttisankari.

Tuo meidän neiti, jolle ei ole sitten mitenkään eikä koskaan kelvannut tutti, eikä tuttipullo, nukahti eilen tyytyväisenä tutti suussa! Olin itseasiassa jo pakannut tutit pois, kaikki paitsi tuon yhden. Neiti on siis pääosin mennyt nukkumaan siinä yhdeksän aikaan, eikä nukahtamisen kanssa ole ollut ongelmia. Nyt kuitenkin parina iltana on noin tunnin nukkumisen jälkeen herännyt ja olen vain syöttänyt uudestaan ja neiti nukahtanut. Eilen kuitenkin päätin, että koska kyseessä ei voi oikeasti olla nälkä (syönyt vajaa tunti sitten), niin en halua neidin oppivan tissiä pelkäksi lohdukkeeksi.

Kun eilen sitten unet taas keskeytyi vähän ennen kymmentä, yritin ensin vain rauhoitella silittämällä ja se onnistuikin. Kunnes sitten pois lähtiessäni vahingossa kiskaisin unirättiä, johon neiti havahtui ja parahti itkuun. Hetken kelpasi syli, unirättikin vähän auttoi ja lauluun jo melkein nukahti, mutta ei sitten oikein kuitenkaan..ja suu kävi! Sitten ajattelin, että eipä se mitään ota jos ei annakkaan vielä kertaalleen sitä tuttia kokeilla.

Ei muuta kuin tutti suuhun ja neidin silmät levähtivät lautasen kokoisiksi ja ilme oli aivan WTF!? Alkushokin jälkeen kulmat vähän kysyvästi kurtistuivat, mutta samalla myös tartuttiin ihan todella siihen tuttiin kiinni. Otti tutin itse pois suusta, mutta myös laittoi takaisin ja nostin sitten takaisin nukkumaan. Eipä mennyt kauaa, kun kuului taas mutinaa, tutti oli silmässä! No, eikun tutti takaisin suuhun ja alkoi raivokas imeminen ja samalla hinkattiin unirättiä naamaan. Siihen sitten nukahdettiinkin melkein heti ja loppuyö meni ihan normaalisti.

Kyllähän se tutti oli nukahtamisen jälkeen taas suusta tipahtunut, enkä yön aikana uudestaan enää tarjonnutkaan. Ehkä pidetään se nyt tuollaisenä iltahätävarana!
Mutta niin se vain neiti 4kk päätti tutin kelpuuttaa, pitääkö tässä vielä sitä pulloakin uudestaan koitaa?

2 kommenttia :

  1. Meillä on kanssa samanlaista ollut tutin kanssa, rupes kelpaamaan välillä iltaisin nukkumaan mennessä reilu 3kuukauden iässä. Helpottais omaa elämää kovasti se tutin huoliminen kun meillä tosiaan totuttiin siihen että tissi lohduttaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onneksi näin pienet oppivat helposti uutta kokoajan! :)

      Poista