keskiviikko 26. helmikuuta 2014

4 kuukautta.

"Kasvu tasaista. Hymyilee, jokeltelee, seuraa lelua 180 astetta, traktiossa pää tulee hyvin mukana, vatsamakuulla kannattelee päätään kyynärnojassa. Somaattinen status normaali."
Näin kirjaili lääkäri maanantaina neidin 4kk neuvolakäynnillä. Kaikki oli muutenkin hyvin ja onneksi on myös säästytty flunssilta ja muilta pöpöiltä, vaikka niitä on tuntunut kovasti olevan liikkeellä ja meillä mieskin oli kovassa kuumeessa.

Strategiset mitat olivat 65cm ja 7085g, aika tasaista keskikäyrää siis mennään. Kovasti täällä yritetään myös kääntyä, mutta ihan ei vielä jalat ymmärrä tulla mukana. Meidän sängyllä neiti kyllä kääntyi yhtenä aamuna, kun oli pehmeä alusta ja varmaankin vähän alamäkeä avustuksena. Mutta eiköhän sitä pian päästä ympäri ihan lattiallakin.


Kovasti tuntuisi muutenkin olevan tarve päästä liikkeelle ja istumaan pungetaan tauotta. Kaikkeen mihin vain yletytään tarrataan kiinni ja määränpää tietysti on suu. Äiti arvostaa eritoten aamuisin hiuksista vetämistä..

Soseita ollaan syöty nyt noin kolmisen viikkoa ja oli varmasti oikea päätös aloittaa, sen verran innoissaan täällä syödään. Suu on heti uudestaan auki edellisen lusikallisen jälkeen, eli äiti saa ihan pitää tahtia yllä! Neidin ehdottomia lemppareita on maissi, kukkakaali sekä mango. Mutta ihan kaikki kyllä menee mitä vain tarjotaan, tulee siis selvästi vanhempiinsa kaikki ruokaisuudessa!
Mitkä soseet teillä on ollut lemppareita?


Eilen vietettiin päivää oman kummitätinä luona. Ulkoiltiin, syötiin herkullista lounasta ja kahviteltiin pitkästä aikaa. Aika hurahti aivan siivillä siinä kuulumisia vaihtaessa, oltaisiin varmasti viihdytty pidempäänkin! Tänään sitten saadaankin vieraita meillepäin. Hauskaa keskiviikkoa kaikille!

3 kommenttia :

  1. Meilläkin tykätään kaikesta mitä tarjotaan, vaikka nyt neiti on alkanut ymmärtää että onhan ne makeet soseet miljoona kertaa parempia :D Pikkuhiljaa alko myös bataatti tökkii, tosin se saatto johtuu siitä että oon jo syöttänyt sitä samaa sosetta jo yli viikon, kun tein ison satsin pakastimeen :D

    VastaaPoista
  2. Tuo bataatti on täällä seuraavaksi kokeilussa, paraikaa siis kattilassa kiehumassa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana lueskella ihan teidän arjen kuulumisia, kun nyt ei pääse käymään moikkailemassa livenä :) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista