sunnuntai 9. helmikuuta 2014

PLUS.

Tänään tuli tasan vuosi siitä, kun tuo maaginen plussa merkki ilmestyi tikkuun ja muistan tuon hetken kuin eilisen!

Oli siis lauantai aamu ja olin ollut edeltävän viikon työmatkalla Saksassa. Tiistai iltana oli hiipinyt mieleen ajatus, että jos olenkin raskaana..mutta pidin sitä aika epätodennäköisenä, koska oli vasta ensimmäinen kierto ehkäisyn lopettamisen jälkeen. No Suomeen selvittiin torstai yönä ja tietenkään kotona ei testejä ollut ja niitä sitten haettiin perjantain kauppareissulla. Päätin kuitenkin odottaa vielä aamuun. Aamulla sitten kömmin vessaan ja päätin tehdä testin heti, enkä kerennyt miehelleni vielä asiasta huikkaamaan, kun tällä jo soikin puhelin. Vahva plussahan ilmestyi testiin heti ja muistan kuinka kirosin vessassa, että mies lopettaisi sen puhelun. Tietysti kyseessä oli oikein jaadi jaa puhelu ja minä siellä pyörin vessassa tukka pystyssä hermostuneesti ympyrää! :D Saattoi päästä pieni ilonkiljahduskin :) Loppuihan se puhelukin sitten ja pääsin jakamaan iloiset uutiset.

Onnesta soikeana sitten jatkettiin aamuamme ja suuntana oli Asta-messut. Siellä sattumalta törmäsimme myös ystävääni perheineen. Ystäväni äidin kanssa höpistessä hän meille sitten vinkkasi (omiin lapsenlapsiinsa viitaten), että kyllä nyt teidänkin kannattaisi ruveta näihin puuhin, kun on nuo lapset vaan niin ihania. Oli siinä hymyssä pitelemistä, kun juuri olimme itse aamulla saaneet tietoomme ihanan uutisen <3Jälkikäteen ystäväni sanoi tuolloin arvanneensa, että jotain on meneilleen. Enkä kyllä yhtään ihmettele, jos se onni naamasta paistoikin.

Tuosta hetkestä on nyt tosiaan tasan vuosi ja ensi viikonloppuna on suunta taas Asta-messuille, samaisen ystävän kanssa! Vaikka tuosta hetkestä jo vuosi onkin, tuntuu kuin se olisi vasta tapahtunut. Ja silti, en osaa enää edes kuvitella elämää ilman tuota meidän tähtisilmää.






4 kommenttia :

  1. Aika menee niiiin nopeasti :o <3 3 päivän päästä mä teen samantapaisen postauksen ;) Sillon mulla on plussauksesta vuosi :)

    VastaaPoista
  2. Sen päivän kyllä muistaa ikuisesti, kun plussa tikusta löytyi. Tosin mulla se oli hieman järkytys aluksi :D

    VastaaPoista
  3. uusi lukija heiiii =))) täällä toinen joka itkee kiitävän ajan perään =D meillä poika täytti just 2v ja vastahan mulla oli vauva!!!! Tervetuloa meitä seuraamaan tutipuu2012.blogspot.fi

    VastaaPoista