Synnytyskertomus.

Lueskelin tammikuun Vauva-lehteä ja sieltä juttua "Ilon kautta", jossa puhuttiin synnyttämisestä erittäin positiiviseen sävyyn ja olin tästä kovin iloinen. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin ihan liikaa kuulee kaameita kauhutarinoita synnyttämisestä ja ne ihanat ja iloiset jostain syystä jää jakamatta. Tästä syystä tahdon jakaa oman synnytyskertomukseni, positiivisen sellaisen.

Toiveissa oli mahdollisimman lääkkeetön synnytys, joka saisi edetä luonnonmukaisesti omaa tahtiaan.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä 15.10.2013, heti puolen yön jälkeen alkoi pienet nipistelyt. En vielä kummemmin kiinnittänyt tähän huomiota, mutta sänkyyn mennessä kuitenkin mainitsin miehelleni, että taitaa vähän supistella. Nukahdin kuitenkin hyvin, mutta useampaan otteeseen yön aikana heräsin vähän napakampaan kipuun. Muutamia supistuksia tuli n. 10min välein, mutta sitten aina nukahdin uudestaan. En tiedä hellittikö supistukset vai nukuinko vain todella sikeästi :D (Olen aina omistanut todella hyvät unenlahjat.) Aamusta sitten supistukset jatkui noin 10min välein, mutta lähetin kuitenkin miehen töihin, koska eivät olleet vielä niinkään kipeitä. Söin rauhassa aamupalaa ja katselin telkkaria..noin tunnin verran tuntuikin sitten taas siltä, että supistukset vähän laantuivat.

Puolen päivän aikoihin sitten alkoi tulla vähän kipeämpiä supistuksia ja myös säännöllisesti, noin 8-9min välein. Niiden kanssa kuitenkin vielä pärjäsi hyvin, mutta siinä kohta ajattelin, että eiköhän se lähtö vielä tänään tule. Pakkailin loput tavarat valmiiksi ja muistin jopa syödäkin! Mies tuli ennen neljää töistä ja siinä kohtaa supistukset olivat jo hiukan kipeämpiä. Patistin miehen koiran kanssa pihalle ja koitin vielä levätä hetken. Pian siirryin kuitenkin suihkuun isompien kipujen lievittämiseksi, supistuksia tuli noin 6-7min välein. Tulin pois suihkusta, menin takaisin..supistukset tihenivät. Joskus kahdeksan aikaan illalla sitten sanoin miehelle, että kyllä nyt on lähdettävä kohti sairaalaa.

Sairaalassa laittoivat heti käyrille ja tarkistivat tilanteen, olin reilu 3cm auki ja lapsen pää kuulemma painoi todella alhaalla. Kätilö sanoi synnytyksen olevan hyvin käynnissä ja että päästäisiin suoraan saliin. Kyselin ammehuoneen perään, joka olikin vapaana ja varattiin meille. Siirryimme siis salia kohti siinä yhdeksän aikaan, vielä hymyilytti ja ihan vitsiäkin miehen kanssa heitettiin. Salissa sitten vielä uudet käyrät ja samalla täytettiin ammetta, jonne pääsinkin pian siirtymään. Huone saatiin hämäräksi ja meillä oli omaa musiikkia mukana, mikä näin jälkikäteen oli kyllä todella hyvä juttu! Ammeessa supistukset oli jotenkin helpompi ottaa vastaan, suosittelen erittäin lämpimästi kaikille. (Ja Tamperelaiset, nimenomaan Taysin uutta synnytysammetta, ei sitä perus kylpyammetta.)

Olin noin pari tuntia ehtinyt ammeessa lillua, kun supistukset sitten kovenivat ihan todella ja alkoi tuntua siltä, etten enää kestä. Kyselin ilokaasua, mutta maski tuntui todella ahdistavalta, joten jäi sitten sekin. Halusin pystyä kunnolla keskittymään hengittämiseen. Mies kylläkin ilokaasua kokeili..ei kuulemma toiminut :D Mietin jo, että pitääkö tässä ottaa jotakin tujumpaa kipuun, mutta pyysin ensin tarkistamaan tilanteen..olin jo täysin auki ja pitäisi siirtyä takaisin saliin. Olinkin ihmetellyt paria viimeistä "kouristuksen omaista" supistusta, mutta sehän olikin se ponnistuksen tarve :D

Kello oli jotain reilusti 11 päälle, kun nousin ammeesta ja hiihtelin pyyhe päällä viereiseen huoneeseen ja samalla sitten meni vedetkin. Kätilöt olivat aivan ihania ja kannustivat kovasti toimimaan siltä, mikä itsestä parhaalta tuntuu, ihan omassa tahdissa. Yritin ensin olla ihan pystyasennossa, mutta jotenkin jännitin jalkoja liikaa, eikä ponnistaminen oikein onnistunut. Koitin polviseisontaa sängyllä, mutta vähän sama juttu, jalkoihin meni, joten kätilö ehdotti kylkimakuuta ja se olikin varmasti se paras vaihtoehto. Lapsi eteni hyvin, mutta tuli käsi päänvieressä ja supistukset hiipuivat, joten jossakin kohtaa kätilö sumutteli nenääni oksitosiinia. Muistan vain kiroilleeni välillä ja kyselin, että teenkö jotain väärin, kun ei se prkl tule sieltä. Varsinaisia kipuja ei enää tässä kohtaa ollut, mutta muutamaan otteeseen meinasi usko loppua kesken. Kätilöt jaksoivat kuitenkin kannustaa ja tsempata niin, että löytyi se viimeinen puristus ja voimaa ponnistaa..ja niin neiti syntyi 00:57. Ponnistusvaiheen kestoksi merkattiin yli tunti, mikä kieltämättä oli hiukan uuvuttavaa, mutta jos toinen kerta tulee, niin tiedän varmasti paremmin mitä tehdä! :) Ihana pieni prinsessä parkaisi heti vähän, mutta rauhottui samantien masuni päälle ja tuore isukki pääsi katkaisemaan napanuoraa. Tikkejä ei tarvittu, pieni nirhauma tuli, mutta ei muuta ja samantien pystyin kahvitkin juomaan istualtaan.

Heti 15min iässä ensi-imetys, joka kestikin lähes puolituntia, tyttö tiesi heti mitä teki :) Neiti sai pisteitä 9/9, yksi piste lähti koska jalat olivat inan siniset. Pituutta oli 50.5 cm ja painoa 2980g. Synnytyksestä jäi kaikin puolin todella positiivinen kuva ja sain kuin sainkin sen toivomani luomusynnytyksen.

Kuvassa neiti kotiintulomatkalla sairaalasta, 3pvän ikäisenä.
Ja taitaapa olla niitä ainoita kuvia, missä näkyy tutti suussa :D Tuon jälkeen ei ole kelvannut..